sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kynttilänpäivä


Kynttilänpäivä on kääntynyt iltaan. Aamusella sytytin kaapiston päälle kynttilät luomaan loistetta sunnuntain hämärään. Lyhdyt ostimme aikanaan muistuttamaan vanhasta kaakeliuunista, joka tällä paikalla on lämmittänyt huvilaamme. 70 -luvun muodin mukaisesti se oli purettu pois samoin kuin yläkerran uunikin sekä koko piippu ylös asti. 


Äidiltä saamani posliinikukka viihtyy kaapiston koristelistan vierustalla.

Takapihan maasta olen löytänyt sinne tänne kätkettyjä kaakelin ja tiilen palasia. Yhden kauneimmista talletin, jos joskus haaveeni toteutuisi ja tilalle voisimme rakennuttaa vastaavanlaisen tulisijan kotimme sydämeen. Onneksi kaksi muuta uunia on säästynyt meidän päiviimme asti. Puu-uunin lämpöä ja tunnelmaa ei voita mikään. 






Toissayönä lumi peitti maan. Talven ensimmäisten lumitöiden aika tuli vasta nyt, kun keveä pakkaslumi loi hunnun maiseman ylle. 


Iphonella tallensin tämän hetken.




Leppoisa sunnuntai pyykkituvan rauhassa on miltei parasta, mitä tiedän. Kiireetön hetki itsekseni omissa ajatuksissa ja vastasilitetyt pyykit pinossa luovat kaipaamaani harmoniaa. Suihkepullon lavendelivesi antaa pyykkiin lempeän kesäisen tuoksun. Spotify  ja ipad puolestaan tarjoavat tunnelmaan sopivan musiikin ja kynttilä keittiötölkissä Yyterin santaan upotettuna muistoja helteisistä hetkistä rannalla.

Miten sinä vietit kynttilänpäivää? Ilta-ajatuksin tuikku


2 kommenttia:

  1. Ihanasti kuvat, sommittelu ja fontti eivät muistuta teknologiasta, jolla ne on tuotettu. Hauska anakronistinen kokemus. :)

    Ja tosi kaunista!

    VastaaPoista