tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hyrskyn myrsky



Pienen pieni uudistus voi osoittautua mullistukseksi.







Kaaoksen hallintaa.








Viime viikolla päätimme, että pyykkituvan kaapistoihin ostetaan ovet. Perjantain kunniaksi hurautimme Ikeaan ja valintamme osui nappiin. Yksinkertaisen pelkistetyt sileät ovet tuovat toivottua raikkautta ja selkeyttä tilaan. Kaunis, vanha peiliovi kaapistojen keskellä sisääntulossa säilyy katseenvangitsijana. 

Sitten tulikin eteen pari hidastetta. Alun perin olimme suunnitelleet kalusteiden paikat niin, että ovia ei ole. Ikkunan eteen sijoitetun aputason olin jo sinnikkäästi hilannut vastapäiselle seinälle, mutta enpähän tullut ajatelleeksi seinähyllyn kulmaa, joka sekin estää tehokkaasti uuden oven käytön. Oleellista olisi kuitenkin päästä sisältöön käsiksi ilman suurempia siirtelyjä. Onneksi ruuvinväännin pysyy sujuvasti kädessäni. Hylly tyhjäksi ja korien, tavaroiden ja nyssäköiden siirtelyä paikasta A paikkaan B ja vielä kerran sieltä sinne sun tänne. 




Sunnuntaina tavoitteenani oli saada selkeyttä ja järjestystä aikaan ja sen kunniaksi kuppi cappuccinoa. 




Sitä hetkeä odotellessa... 
Terveisin kaaoksen kesyttäjätär, tuikku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti