lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lankalauantai


Kumpi oli ensin muna vai kana?




Omistan tämän lankalauantain blogipostauksen Lankakauppa KeräJonnalle. Ensitapaamisemme jäi meille kaikille varmasti ikuisesti mieleen. Astelin innosta piukeana suloiseen kivijalkakauppaanne Aleksanterinkadulla. Istahdin korituoliin ihastelemaan lankojen kirjoa ja saman tien kupsahdin istuimineni nurin portaikkoon jalat kohti kattoa ja sitä kaunista valkoista piironkia, jota ihailin. Kiitos Elinalle auttavan käden ojentamisesta.

Samaisena syksynä poikkesin useinkin jutustelemaan ja neulomaan. Kerroin blogihaaveestani ja vaihdoimme ajatuksia käsitöistä. Inspiraatio iski ja Laurin kanssa kehittelimme sukkapuikonpidikkeitä, joiden tie vei viime heinäkuussa Kerän tiskille. Sillä tiellä ollaan. Uutuuksia työn alla...












Lankalauantaina oli entisaikaan tapana pestä ja värjätä talvella kehrätyt langat. Minä sen sijaan laitoin lakanapyykin joukkoon eilen neulahuovuttamani ison styroxmunan tekeytymään. Se saa nyt kuivahtaa pihatuulessa auringon valossa ja viimeistelen sen Pyykkituvalla, jos vain suinkin ehdin. Hyrsky ja myrsky on jo väistymässä, vaikka muutaman tovin siellä saankin vielä vierähtämään. Aamukuudelta heräilin ja miltei lähdin touhuamaan, mutta pujahdin kuitenkin lomaloikoiluun peiton alle. 

Herättyäni aamutokkuraisena onnistuin sujauttamaan kameran muistikortin sukkelasti iMacin cd -asemaan. Onneksi tällä kertaa se ei hupsahtanut kokonaan koneen uumeniin vaan verstaan näppärillä pinseteille sain kuin sainkin napattua sen pois. Huh, mikä säikähdys! Vahingosta viisastuneena hain lokerikostani washiteippiä, jolla peitin cd -aukon. Kolmatta kertaa en halua samaa kokea.





Aurinko paistaa lämpimästi.  Parvekkeelta avautuu vielä harmahtava maisema, mutta siellä täällä pilkistää vihreää, uutta alkua. Taivaalla kaarteli haukka, hiiri- tai kanahaukka, arveli pihamaalla ahkeroinut sahaaja. Puiden silmut ovat pulleina ja kauaa ei mene, kun lehdet vihertävät. Sisällä ne aukesivat päivässä.




Kot, kot, kot! 

Herkullisia pääsiäisen pyhiä teille kaikille kyläilijöille ja kiitokset kannustuksen sanoista kanssakulkijoillemme! 

Toivomme kommenttilaatikkoon kopsahtavan merkkejä käynneistä! Terveisin tuikku ja puuseppä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti