perjantai 31. lokakuuta 2014

Laskuvirhepaholainen











Sadatta postausta ei tulekaan vielä, kun Bloggeri oli tehnyt kepposen ja laskurissa oli mukana pari luonnosta, joiden aika ei ollut vielä tullut. Niiden aikakin vielä koittaa, kunhan olemme selättäneet tulevan talvikauden. Toiseen aiheeseeni on materiaalitkin valmiina ja yhden isomman urakan saatamme valmiiksi kevään tullen. Toukokuun lopussa pitäisi olla valmista. 






Huomenna voisin sytyttää sänkykamarin kynttelikön tuohukset tuomaan tunnelmaa aikaisin hämärtyvään iltaan. Pentikin isompi versio Tuisku ilahduttaa minua pyykkituvalla. Siinä käytän tuoksutuikkuja, tässä sirommassa valkeita pikkukynttilöitä. Kuusenkynttilätkin käyvät vallan mainiosti. Koristelin kristallikilkuttimen valkealla höyhenellä ja pitsin pätkällä, kun onnistuin taannoin hukkaamaan mukana tulleen metallikoukun. Löydettyäni sen molemmat viritykset saivat jatkaa vierekkäin.

Marraskuu koittaa huomenissa. Olisipa ihana käpertyä talviunille ja herätä kevätauringon pilkottaessa ruudun takaa, tuuppaista Unelma vesille ja lähteä seikkailemaan. Valon kaipuutani helpottaa, kun katselen kuvia kesän aurinkoisista hetkistä retkillämme, joista erityisesti Samoksen lempeä lämpö muistuu mieleeni. Silmät kiinni ja mielikuvituksen siivin lennähdän Egeanmeren rannalle aaltojen kohinaa kuuntelemaan.

Marraskuulla on kalenterissa jo merkintöjä, joten haaveilut sikseen. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 14. - 16.11. järjestetään Kädentaidot -tapahtuma, jonka runsasta tarjontaa pääset tutkailemaan linkkiä klikkaamalla. Tämä tapahtuma on muotoutunut perinteeksi perheellemme ja sen ainoan kerran, jolloin en sinne päässyt muistan erityisen hyvin. Onneksi muilla oli antoisaa ja sain osani heidän ilostaan palattuaan kotiin. Alkuaikojen seikkailuja ihmisvilinässä tuplarattainemme en kylläkään kaipaa. Onko tapahtuma sinulle tuttu ja jos on niin mitä sieltä erityisesti menet hakemaan? 

Olisi hauska kuulla, miten sinun kotisi valmistautuu talven varalle? Muuttuuko teillä elämä vuodenaikojen vaihtuessa? Meidän kesäkotimme muuttuu talvisemmaksi huovin, viltein, tyynyin ja matotkin olisi kaiketi kohta levitettävä lattioille, vaikka lautalattiat ovatkin mielestäni kauneimmillaan tuollaisenaan. Kynttilöitä ja tuikkuja kuluu kilokaupalla. LED-kynttilöitä olen harkinnut verannan lyhtyihin ja salin "kaakeliuunin muistoksi" -lyhtyihin. Onko sinulla kokemusta isoista LEDeistä? Haluaisin mahdollisimman luonnollisen näköisen kynttilän tunnelman luojaksi viileälle verannalle ja salin kaapiston ylle ilman huolta aidosta tulesta. Ilomielin ottaisin vinkkejä vastaan.

Pyhäinpäiväviikonvaihde on tuloillaan ja minulle riittävät mainiosti nämä pikkukepposet Bloggerin parissa. Mieluiten hissuttelen hämyisästi tulta tuijotellen rauhallisessa kodissa rakkaideni seurasta nauttien.

Tuikkumaisin terveisin Tuija














6 kommenttia:

  1. Meillä on myös äitini kanssa tapana joka vuosi käydä Kädentaidon messuilla, mutta ihan huvin vuoksi vain, koska olemme molemmat käsityöihmisiä:) Vaikka en paljoa pidä marraskuusta, sen pimeydessä on kuitenkin jotain kiehtovaa ja ihanaa, kun sitä kotona ikkunasta katselee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teidänkin perinteestä. Hyvässä seurassa messuilla on mukavaa. Tunnelmointi sopii hyvin tähän hämärään aikaan. Nautitaan siitä! tuikku 💫

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tunnelmia täällä blogissasi.
    Ai että miten ihanassa maalaisidyllissä
    saatte asua! Jään innolla odottamaan tulevia
    postauksia.
    Mukavaa pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvää mieltä tuottavista sanoistasi! Kuulumisiin! Tuija

      Poista
  3. Voi kuinka kaunista <3 leppoisaa viikonloppua :)

    VastaaPoista