perjantai 5. joulukuuta 2014

Juhlapäivä




Koti meidän viettää huomenna juhlapäivää. Villa Iiris on ollut kotinamme 18 vuotta. Saavutamme siis täysi-ikäisyyden etapin. Nyt on syytä juhlaan!

Kulunut aika tuntuu pitkältä, mutta toisaalta aika on kiitänyt vauhdilla. Monenlaista muutosta ja kasvua on tapahtunut matkan varrella. 

Aiemminkin olen pohtinut sitä, miten tämä elämäntapa on vaikuttanut meihin ihmisinä ja siihen, miten haluamme elämäämme elää. Kun tuolloin lokakuussa ensi kertaa kurvasimme tähän pihapiiriin niin se oli kieltämättä rakkautta ensi silmäyksellä. Ruusunpunaisten linssien läpi uusi elämänvaihe oli täynnä mahdollisuuksia ja onnistumisen kokemuksia. 

Erityisen ilahduttavaa on se, että tämän kodin myötä olemme molemmat löytäneet omat väylämme toteuttaa itseämme ja kehittää luovuuttamme. Edelleenkin päivittäin riemuitsen kotimme tunnelmasta, joka on syntynyt yhdistämällä uutta ja vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä. Villa Iiris on kuin morsian niin ikäneito kuin onkin. Huvila on valmistunut 95 vuotta sitten, piharakennukset jo aiemmin. 

On hienoa olla osana ketjua, joka on saanut pitää huolta tästä harvinaislaatuisesta kaunottaresta. Paljon olemme tehneet, paljon on tehtävää. Työn ilo ja omien käsien jälki kantaa eteenpäin.



  

             Toivotan teille kaikille iloista itsenäisyyspäivää! Tuija

2 kommenttia:

  1. Niin ne vuodet kiitävät! Onnea Villa Iirikselle ja sen asukkaille! Onnellista oloa, eloa jatkossakin. T; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Puomin Hanna! Kiitäneet vuodet ovat tuoneet tullessaan monenlaista mukavaa. Iloa joulun odotukseenne! Tuija

      Poista