tiistai 29. joulukuuta 2015

"Uskomattoman hyvää toi keskimmäinen Clipper!"




Kiitos Ruohonjuuri!



Joulun alla olisi uni maittanut, varsinkin aamuisin 
ja jouluna maittoi aamuin, päivin, illoin sekä öin 
ja edelleenkin maittaisi. 

ZZZZZZZ


Ruohonjuuri -yhteistyön merkeissä maistelimme Clipperin teelaatuja, jotka sopivat kofeiinittomina iltateeksi erityisen hyvin ja tarvittaessa muihinkin vuorokauden aikoihin rauhoittumiseen. Aamuvarhain, kun sisäinen kello herätti, niin kuppi teetä ja taas uni jatkui autuaasti. 

Sleep easy paljastui yllättäen suosikiksi, vaikka sen piti olla vielä avaamattomana hyllyssä. Yläkuvan oikeanpuoleinen Snore and peace osoittautui minun suosikikseni. 




Hetki sitten olin aikeissa teekuppini kanssa asettua palapelin ääreen, mutta nyt täytyy myöntää, että tämä peli ei vastaa laadultaan asettamiani kriteerejä. Sitkeä, kun olen niin teen sen vaikka väkisin hammasta purren. Tavoitteeni rennosta zen -tilasta on vielä hakusessa.






Onneksi Modo Mio pelastaa jälleen! Suurennuslasikorullani saan selkoa viheliäimmistäkin yksityiskohdista ja saan kuin saankin kosken kuohut ja puiden lehvistöt paikoilleen, mikä sinänsä ei ole pulma vaan palat, jotka on mahdollista asettaa vääriinkin paikkoihin, jollei ole erityisen tarkkana. Mur!

Palapelimaailman sivuilta löytyisi monia hurmaavia, laadukkaita pelejä. Kirjoittanenkin joulupukille ensi joulua silmällä pitäen nyt heti tässä muistaessani. Doors of the World, voi ihanuuksien ihanuus!

Joulutoivein tuikku





maanantai 28. joulukuuta 2015

Raakasuklaarakkautta

Tästä se alkoi!



                Tämän vuoden makeasta blogiyhteistyöstä kiitän 
                               Ruohonjuuri -kauppaa!


Ensimmäinen adventti huipentui Villa Iiris -suklaatehtaan perustamiseen. Pääkokkina toimi suklaa-asiantuntijattaremme ja kuvaajana hääri tiedotusvastaava eli minä, joulunajan tuikku.

                     ************************

CocoVi Raakasuklaan valmistuspaketista löydät kaiken tarvitsemasi. Laadukkaat raaka-aineet oikeassa suhteessa, muotit sekä tarvittavat ohjeet. Nyt on raakasuklaan valmistaminen helpompaa, hauskempaa ja varmempaa kuin koskaan!

Pakkauksen sisältö:

- Kylmäpuristettua kaakaovoita
- Neitsytkookosöljyä
- Agavesiirappia
- Lucuma-jauhetta
- Goji-marjaa
- Kaakaojauhetta
- Maca-jauhetta
- Himalajan suolaa
- Valmistusmuotit


                           ************************





Ohjeita tarkasti noudattaen ja osittain ihan pikkuriikkisen soveltaen lopputuloksena oli 24 herkkua + maistiaisia, jotka eivät kauaa jääkaapissa vanhenneet. Muotteina käytimme *romantiikkaisia sydämenmuotoisia jääpalamuotteja paketissa mukana tulleiden sijaan. (*Tämä sana on perua vuosien takaa, kun nuorimmaiselta oli kysytty esikoulussa, millainen on kotinne. Vastaus oli: " Romantiikkainen." )

Joka päivälle valmistui näppärissä käsissä oma makupala ja parikin erikoismausteilla höystettyä superherkkua. Sain kunnian toimia tonttuna ja täyttää Sokoksen kirjaosastolta pitkällisen metsästyksen tuloksena löytyneen pahvikalenterin, joka sopi kuin nakutettu yläkerran kamarin joulusisustukseen. Vanhan, vetoisen ikkunan edessä oli juuri sopiva lämpötila raakasuklaalle, joka toi iloa jokaiseen päivään joulun alla. Mieluusti olisi kuulemma luukkuja saanut olla uuteen vuoteen asti tai vaikka ensi jouluun saman tien. 

Raakasuklaata maistettuani tavallinen maitosuklaa menetti hohtonsa, jos sitä nyt erityisesti on koskaan ollutkaan. Sydämeni menetin tälle terveelliselle herkulle. Hyvä, että tiedän, miten kalenterimme 11 kuukauden kuluttua täytetään.

Juuri luin jutun  Kanelia ja kardemummaa -bloggarin jouluhurahduksesta Kodin kuvalehden sivuilta. Samantapaisia oireita on minullakin, mutta ei vielä aivan samassa mittakaavassa. Joulublogin perustaminen on ollut aikeena pitkään tai ainakin oma linkki joulujuttuihini. Olisikohan hyvä idea? 

Joulutunnelmissa edelleen, tuikku



Kiitos Ruohonjuuri!



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun jälkimainingit





Tonttutytöistä pienimmäinen on viettänyt jokaisen joulunsa tässä talossa. Matkan varrella on Koti meidän on täyttynyt mieluisista traditioista, joista vaalimme hellyydellä. 

Mummelin ompelemat punaiset hiippalakit oli tytöillä nuorempana päässä adventista loppiaiseen sekä sisällä että ulkona. Haikeudella he tuossa joulun alla muistelivat tonttupukujaan, jotka olivat yksi tärkeimmistä joulun tuojista. Niin myös minulle. Kulkusten kilinä paljasti aina, missä tonttuset touhuilivat omia puuhiaan. 


Perintöesiliina



Yksi ihanin joulumuisto omasta lapsuudestani on äidin leipoma joulupulla, jonka tuoksuun oli ihana herätä aattoaamuisin. Tätä perinnettä olen jatkanut vaihtelevalla menestyksellä. 

Tänä vuonna appelsiinituorejuustomarmeladikierrepullat olivat niin herkullisia, että intouduin kokeilemaan, miltä maistuu aito täysmaito pullan kera. 
Kyllä, maku oli tyrmäävän hyvä! 


T=Tyrmäävä on sekasorto tällä hetkellä tämän oven takana.


Entisellä pyykkituvallani, alunperin pakarilla, nykyisellä 
T -huoneella on iso merkitys elämässäni.

T niin kuin Tuija
T = tuikku
T -> tehdä, toimia, touhuta, tuumia, työskennellä
T: tee maistuu hyvältä, itse asiassa paremmalta kuin kahvi
T = tila itselle

Joulukääreistä paljastunut Kon Mari -opus tulee olemaan ohjenuorani tulevina aikoina oman tilani uudelleen organisoinnissa = siivoamisessa. 

Turha, "josjoskuskäyttäisin", 
tavara saa jatkaa matkaansa 
a. roskiin b. kierrätykseen c. kirpputorille. 
Lajittelu on kaiken a ja o.

Kun päästää irti niin tilalle saa jotakin uutta...

Miten sinä pääset eroon turhista tavaroista? Lajitteletko vai heitätkö samaan jätesäkkiin kaikki hävitettävät? Kon Mari -menetelmän roskapussi-ideologia minua vähän ihmetyttää. Vai enkä ole lukenut vielä tarpeeksi pitkälle? Cecelia Ahernin hömppä Sadan nimen mittainen matka on koukuttanut enemmän.

Joulun joutilaisuudesta inspiroituneena, tuikku



Christmas=lazyness=happiness


lauantai 26. joulukuuta 2015

Rakkautta ilmassa

Lyhtyrakkautta



Tähtihetkiä ovat nämä päivät, kun koko perhe on koolla.

Salissa raikaa nauru lautapelin tiimellyksessä.

Television jalkapalloselostus kantautuu vaimeana korviini salongista.

Elämä on tässä ja nyt.

Rakastan.


Käsityörakkautta



Kotilaiturin Katilta saamani voimakortti siivittää 
blogitaivaltani uuteen vuoteen. 

Kiitollisena, tuikku



Valokuvarakkautta

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Villa Iiriksen joulu

Villa Iiriksen joulua



Kuluneen vuoden 2015 huippukokemus oli saada hyppysiini uunituore Talven hopeiset hiutaleet - Koti pukeutuu joulun tunnelmiin -kirja. Sivulta 139 alkaa Kotivierailulla -otsikon alta jouluinen kirjeeni sinulle lukija sanoilla: 

"Syyshämärän tullen jouluiset ajatukset täyttävät mieleni. Aikojen saatossa..."

Joulun tunnelma ja lumo koostuvat pienistä palasista. Tärkeintä on kokonaisuus. Piparin tuoksu, silkkipaperihiutaleet, uunituore joululimppu, riisipuuro ja manteli, vastamankeloidut valkeat lakanat. Valmistelut hissun kissun hyvillä mielin tuovat joulun taloon.

Huomenna on jouluaatto. Koko perhe koolla. Hyvä mieli.

Rauhaisan joulun toivotus! tuikku

************************************************

Jouluaattoaamua... ps. Nyt sinisen linkin "Villa Iiriksen joulua" kuvan alla pitäisi toimia! Joulutunnelmiin! tuikku





maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme yötä jouluun on

Joulukuusilähetys saapumassa.



Toiveemme toteutui ja saliin kannettiin iso joulupuu tuomaan tunnelmaa jo tänään Tuomaan päivänä. Valosarjojen ripustus jäänee huomiselle, jos jatkojohto ei itsestään jostakin hiippaile paikoilleen. Eikös olekin kaunis ihan vain tuollaisenaan koristeitta ja valoitta?



Merry Christmas!



Tummanvihreän havupuun katveeseen on ilo kattaa joulupöytä herkkuineen. Kattauksen ideointi on mukavan rentouttavaa puuhaa. Jouluruusun seuralaisiksi istutin kesäiset muratit ja lankakäynnöksen taas tuohon rakkaaseen korvapuolikulhoon pianon päälle. Ikkunalaudalle asettelen hyasintteja teekuppeihin. Tuoksut ja rauhallinen tunnelma tuovat minulle hyvän joulumielen. Mikä sinulle on joulussa tärkeintä? 

Jos minusta ei kuulu enää ennen joulun pyhiä niin olen onnistunut rauhoittumaan ja keskityn leppoisaan yhdessäoloon rakkaimpieni kanssa. 

Onnellista joulun aikaa teille kaikille sinne ruudun toiselle puolen!

Halauksin, tuikku



Jouluruusu ja ystävänsä muratti.

torstai 17. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat -haaste


Tonttuja liikkeellä.




Nyt taitaa olla korkea aika kirjoittaa joulupukille, jos aikoo saada postinsa ajoissa perille Korvatunturille. Hemulin kirjahylly -blogin Hennalta sain haasteen, jonka nimi kuulosti jo niin villiltä, että se sai mielikuvitukseni laukkaamaan. Haasteessa pitää kertoa kolme lahjaa, jotka olisi ihana saada, mutta joita ei kaiken järjen nimissä tule saamaan. Sinun pitää haastaa kolme bloggaajaa kertomaan oma toiveensa. 

Tässä minun älyttömät jouluahjatoiveeni...

                             Lahjahaave 1:
Tassuammehaave nousi kärkeen heti alkumetreillä, koska sitä en tule saamaan (ainakaan tänä jouluna), jollei ihmettä tapahdu. Paisuttaisin lahjatoivettani unelmien kylpyläksi niin, että lämminvesivaraajalle olisi oma paikkansa pikkukuistin kellarissa ja loppujen lopuksi koko kuistitila kokisi mullistuksen ammattilaisten näppärissä käsissä. Voin sieluni silmin kuvitella kauniit puuportaat ja terassin aamuauringossa. 

                             Lahjahaave 2:
Seuraava älyttömän ihana lahjatoive olisi upouusi savupiippu huvilamme itäsiipeen kaakeliuuneja unohtamatta. Sieltä olisi joulupukin oivallista kömpiä Amerikan malliin lahjoineen salin pöllämystyneen jouluväen keskuuteen. Haluaisinpa nähdä nuo ilmeet! Samassa rytäkässä onnistuisi varmaan se unelmieni tornihuone. Eikös!




Lahjahaave 3:

Unelmalomamatka jonnekin kaukaisille valkeille hiekkarannoille pakkasta pakoon tämän remonttitohinan ajaksi ilman älylaitteita ja arjen puuhia seurana maailman paras matkaseuralaiseni tai vaikka koko katras, jos oikein hulvattomaksi heittäydyn. 








Pihan lumiukosta päätellen ainakin jonkun pieni toive toteutui. Pysyisipä maa valkeana koko joulun ajan. Pahoin pelkään, että huomisen sade vetää suupielet alaspäin tältä hämäräkuvauksen tärähdyttämältä komeudelta.


Talo vähän kenollaan kuvassa, mutta tunnelmaa tulvillaan.



Haastan älyttömyyksiä miettimään Johannan,  Hannan ja Riinan.

Älyttömän hauskaa postausta! Mielikuvittelu on mukavaa. tuikku

tiistai 15. joulukuuta 2015

Havittelen rauhaa ja tunnelmaa



Minulla on kuluneena syksynä ollut ilo tehdä blogiyhteistyötä Suomen suurimman kynttilätehtaan Havin kanssa. Tänäkin aamuna kaunis helmiäiskynttilä loi lepatuksellaan seesteistä hyvää mieltä aamiaiselle. Kirkas tuikku sopii valkoisena loistavasti pieneen Hangosta kesäretkellä ostamaani lasiin. Samaiset tuikut ovat minulle uusi tuttavuus, joiden laatu häikäisee. Inspiroiva aamutuokio valaisi koko päiväni. Kiitos Havi! 






Kaipaatko sinä kynttilöiden valoa tuomaan iloa tähän hämärään aikaan? Pihamaatamme valaisevat kaarevat valoketjut parvekkeen kaiteella sekä kuuset portaan pielissä. Toivon niiden tuovan iloa myös ohikulkijoille ja kotitontuille, joiden uskon nurkillamme hiippailevan tarkkailemassa Villa Iiriksen joulupuuhia. 

Jouluaatto lähenee huimaa vauhtia. Ihmettelen viimevuotista puhtiani postata päivittäin. Onneksi niihin aatoksiin on kätevää palata yhtä nappia painamalla.

Iltaterveisin tuikku

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lucian päivä



Kolmannen adventtikynttilän sytytettyäni löysin tämän ihanuuden Lucianatt i skogen Riikan linkittämänä Facebookista. 

Seisahdu nauttimaan!




                            Jouluisin miettein, tuikku

torstai 10. joulukuuta 2015

Tiellä tähtihetkiin
















Havahduin siihen, että tasan kahden viikon kuluttua on Koti meidän rauhoittunut joulunviettoon. Kuusen oksille on ripustettu koristeista rakkaimmat ja talon täyttää joulun tuoksut. Valkoiset hyasintit ovat suosikkejani ja jouluruusu odottaa istutusta lankaköynnöksen seuraan höyhenruukkuun. 

Joulun ensimmäiset limput pyöräytin jo viikko sitten. Reseptin löydät täältä kahden vuoden takaa. Joulumieli tulee pienistä asioista kuten piparitaikinasta verannan lattianrajassa ja valosarjoista rapun pielessä. Instagramissa voit katsella kuviani, joita lataan sinne inspiraation iskiessä. 

Vuosi sitten kirjoitin päivittäin Villa Iiriksen ikiomaa joulukalenteria, jonka tunnelmiin pääset täältä näppärästi. Talven hopeiset hiutaleet -kirjasta löydät joulukirjeeni lukijoille ja ihanat kuvakollaasit. Elämäni tähtihetkiä oli päästä mukaan aitoon joulukirjaan, joka johdattelee tähän hämärää aikaa valaisevaan juhlaan oivallisesti. 






 Kuorma-auton lava pursuilee muhkeita kuusenpalloja ja nokka on käännetty kohti joulun aikaa. Aattoaamuna somistamme salin ison joulupuun, jonka tänä vuonna aiomme kantaa sisään jo Tuomaan päivänä. Uskon jouluisen kauniisti valaistun kuusen siivittävän valmisteluja aivan uudenlaisella tavalla. 

"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi."

Joulupuuhalista on pitkä, mutta mieluinen. Postauksen aiheistakaan ei ole pulaa. Tiedossa on makeaa tunnelmaa.

Joulumielellä tuikku




Pikkutonttuni mun mummilan kuusen katveessa.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Tervetuloa joulukuu!




Vietimme ensimmäistä adventtia Suomen virallisessa joulukaupungissa tai sellaiseksi ainakin minä Turun miellän. Opiskelija-asuntoja on monenlaisia ja nyt tuli onnenpotku esteetikko-opiskelijalle.

Vastavalmistunut remontti oli tehty perusteellisesti ja silmä lepäsi väri- ja materiaalivalinnoissa. Keittonurkkauksessa oli hauskaa haudutella joulukuun ensimmäinen riisipuuro aamiaiselle. Sytytimme ensimmäisen kynttilän ja pikkukuusi lasipullossa toi juhlan tunnun kodiksi muuttuneeseen asuntoon kaiken häärinnän jälkeen. 






Lauantaiaamupäivää piristimme brunssilla ja Suurtorin markkinoilla piipahdimme hyytävästä tuulesta huolimatta. Se kannatti! Löysin Tarina (hi)story -kojun, jossa iloinen myyjätär Laura kertoi korujensa tarinan. Yliopiston kirjaston siivouksesta ja kirjoista roskalavalla se idea sitten lähti. Olen ihastellut näitä jo monissa kuvissa ja nyt rivistöstä bongasin KOTI -avainperän. Laura ottaa myös tilaustöitä vastaan ja palaankin asiaan pika- puoliin. Minulla on haave!








Kotiuduimme iltamyöhällä, joten arvonta siirtyi tähän päivään.

******

Kalenterin voitti Riina.

Tusina korttia lähtee Teijalle.

Isot kortit 6 kpl ovat Annelin.

******

Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille 
sekä Anna-Marille antoisasta yhteistyöstä!

Valoisaa joulukuuta! Tuija



Villa Iiriksen joulu 2015

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jouluinen arvonta

Anna-Mari West Photography




Hiiuli hei! Taas on arvonnan aika!
Kiitos mukavan blogiyhteistyön laitan pystyyn arvonnan, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa!A. Kuvakalenteri 
B. Joulukortteja
C. Joulukortteja, 2 -osaisia

Tämän linkin kautta pääset verkkokauppaan tutkimaan, millaisista ihanuuksista on kyse. 


Kommentoimalla tuohon alareunan kommenttilaatikkoon olet mukana arvonnassa. Yksi arpa/kommentoija. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan 29.11.2015. Onnea matkaan!

Jos käy niin hassusti, ettei arvonnassa tärppää niin luepa huolella alle kopioitu teksti. 



Tervetuloa verkkokauppaani!

Kaikki kotimaan tilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Huomaathan, että pienin toimitettava tilaus on 10 euroa.

Yli 50 euron tilauksiin lisään automaattisesti ilmaiseksi yhden seinäkalenterin, kun tilaus on tehty 20.12.2015 mennessä.

Tehty tilaus maksetaan tilisiirtona - saat laskun sähköpostiisi tehtyäsi tilauksen. Postitan tuotteet 1-2 päivän kuluessa siitä kuin maksu on saapunut tililleni. Tuotteilla on normaali 14 vrk:n palautusoikeus. Lisätietoja maksamisesta ja toimitusaikatauluista löydät toimitusehdoista. - Jos sinulla on kysyttävää, autan mielelläni!

Löydät korttejani ja muita tuotteitani myös kaupoista - mm. monet Prismat, Suomalaiset kirjakaupat ja postit myyvät tuotteitani.




                   Onnentoivotuksin Tuija alias tuikku

maanantai 23. marraskuuta 2015

Designin paloa




Lauantaina jätimme yöllisen sähkökatkon pimentämän kodin oman onnensa nojaan ja lähdimme talvikelissä ajelemaan kohti Hämeenlinnaa. Kohteena oli Wetterhoff -talo, mutta eri syistä. Lauri osallistui Luonnonperintösäätiön 20 -vuotisjuhlaseminaariin ja minä pujahdin Wetterhoffin myymälän ovesta sisään muistelemaan menneitä. 

Miljöö on vuosi(kymment)en varrella muuttunut. Lankavarastot ja myymälän takaosa on otettu uudenlaiseen käyttöön. Sibelius Center on maailmankuulun säveltäjämestarin kunniaksi perustettu elämyskeskus ja myymälä. Valikoimissa on persoonallisia Sibelius -tuotteita, erityisesti paikallisilta valmistajilta ja suunnittelijoilta. Taiteile oma kortti Sibcard -palvelussa, joka toimii älypuhelimissa ja tableteissa. Onnistuiko?

Cafe Hoffi palvelee talon perällä portaikon juurella. Kapusin portaita toiseen kerrokseen, jossa vanhassa kutomossa oli Sässynämarkkinat, joissa oli 

Tarjolla runsaasti aitoja vanhoja kankaita, nappeja, nauhoja, pitsejä, ym. Myös käyttämättömiä ylijäämämateriaaleja edullisesti: lankoja, kankaita, kuteita, askartelutarvikkeita jne Lisäksi mm Wetterhoffin vanhoja kirjoja, lehtiä ja tauluja ym.   mielenkiintoista. 

Näitä samoja portaita kiipesin aikanaan tutisevin polvin työhaastatteluun Fredrika Wetterhoff -säätiön johtajattaren huoneeseen, jonka muistan testanneen kielitaitoani. Ihan hyvin se kaiketi sujui, kun seuraavan kesän sain olla kesätyöntekijänä myymälässä palvelemassa asiakkaita. Parhaiten mieleeni on painunut henkeäsalpaavan upea lankavarasto täynnä monenkirjavia vyyhtejä ja keriä, jossa viihdyin erityisen hyvin järjestelemässä.





Korttien talon penkojaiset olivat käytävän toisella puolen. Oven kupeessa oli lapsuudestani tuttu tonttu lumiukkoineen. Ovatko nuo painokuvat sinulle tuttuja? 


KORTTIEN TALO on tuotemerkki, joka tunnetaan parhaiten vanhoista, suomalaisista klassikoista, ennen kaikkea Martta Wendelinin tuotannosta. Korttien Talo on myös myymälä ja näyttelytila Café Hoffin sisällä Wetterhoffin talossa Hämeenlinnassa.
Kahvilassa on esillä näyttelyitä ja pieniä katsauksia kortin historiaan. Myymälässä on mukava valikoima kortteja, julisteita, muistikirjoja – myös erikoisuuksia ja kummallisuuksia vanhoista kätköistä.





Kiitos vihjeen tiesin jatkaa matkaani kadun yli Palokunnan talolle Design Palo -tapahtumaan, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. 


"Marraskuussa 2015 ensimmäistä kertaa järjestettävä Design Palo kokoaa yhteen parasta muotoilua. Tavoitteemme on olla uudenlaisen designmyyntitapahtuman perustaja Hämeenlinnassa. Teemme yhteistyötä niin Hämeen alueella kuin kauempanakin toimivien muotoiluyrittäjien sekä muotoiluopiskelijoiden kanssa.
Palava halu designia kohtaan, uudenlaisen tapahtuman luominen, muotoiluyrittäjien toiminnan esille tuominen ja muotoiluopiskelijoiden osallistumisen mahdollistaminen ovat toimintamme avainlauseita."
Sali oli täynnä toinen toistaan upeampia tuotteita. Linkistä pääset tutkimaan suomalaisen muotoilun helmiä... 
Roosa B: kierrätettyjä turvavöitä, hienoa!
KRAA KRAA: eyewear, ainutlaatuista!
Jaana Cederberg: pitsikoruja, herkkää!
WEEKDAYCARNIVAL: Botanical calender, tyylikästä!
INTOA design: "old in new form", värikästä!
Muka va, pure not boring, rentoa mukavuutta!
Sitten oli vielä ne keramiikkaperhoset, joiden tekijän kanssa juttelin ja lupasin mainostaa heidän Joulumarkkinoitaan Poltinahon Taidekasarmilla. Hukkasin esitteen ja päivämäärästä en ole varma. Olisikohan ollut 5.12. lauantai? 
Joulun alla olisi monenlaisia myyjäisiä ja tapahtumia tarjolla. 
Ensi lauantaina 28.11. on PAROLAN ASEMAN joulumarkkinat





Voi, kun olisi sinnekin olisi mukava lähteä fiilistelemään, mutta tiedossa on aivan toisenlaista puuhaa Turun suunnalla. Koti meidän -muuttokaksikko on tilattu apuun Halistenkosken tienoille. 
Designin Palo vaihtui kotiin päästyämme kynttilän valoksi, mutta siitä toisella kertaa. 
Terveisin tuikku
Blogiyhteistyökumppani Havi

















tiistai 17. marraskuuta 2015

Messukuulumisia


Viime perjantaina astelin sisään Kädentaidot -messuille toistamiseen bloggarina. Ruuhka parkkipaikalla yllätti sekä järkyttävän pitkä jono nostoautomaatille. Positiivisesti ajateltuna tulipahan askeleita reilusti ja rahani säästyivät. 

Etukäteen mietiskelin, mikä olisi näkökulmani postaukseen, mutta se selkisi huomattuani uusien kojujen bongauksen olevan yllättävän helppoa. Vuosien kokemuksesta ja valikoivasta maustani johtuen tieni johti seuraavien käsityöyrittäjien puheille. Kuvien alla olevia linkkejä klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa tuotteista. 



Koruina

Perjantaina kiersin C -hallissa, jonka viistokäytävät saivat pääni pyörälle. Eksyin muutamaan otteeseen kameroineni ja suosiolla jätinkin A -hallin sunnuntaille. E -hallissa oli mukava tapaaminen Paulankan Paulan kanssa ennen kotiin lähtöä.


Maria Kupi, Kokemäki


Kirjosilta


Maheka

Nukkekoti Väinölä

Kerä

Titityy

Weranna's


Birgitan paja


Jäälasikukka


Jos sinulle on jokin pieni aarre, jonka haluat tallettaa lasikoruun niin Jäälasikukan Merjaan kannattaa olla yhteydessä. Kalan suomukin näytti hienolta korussa. 


Tarja Juusontytär


Miss Mureena

Risako
Arctips
Nuorena minulla oli nahkalapikkaat. Nyt haaveilen noista suloisista valkeista Arctips -huopikkaista. 


Modo Mio

Modo Mio oli vaihtanut paikkaa, mutta onneksi löysin A-hallin käytävältä elegantin myyjättären yhtä hurmaavine koruineen. 


Omana




Designverstas Omanan valaisimet veivät huomioni kauneudellaan. Värilliset sähköjohdot kruunasivat kokonaisuuden. 


Ruukin kehräämö ja puoti





Tervetuloa Mathildedaliin! lukee esitteen kannessa. Kuvani eivät tavoittaneet sitä, mitä tunsin nähtyäni tämän minusta ehdottomasti messujen kauneimman osaston. Ruukin kehräämö ja puoti olivat ensikertalaisia messuilla. Ihana löytö! Kesäretkikohde on selvillä.

Inspiroivat elämykset ovat se, miksi vuosi toisensa jälkeen kulkuni suuntaa Kädentaidot -messuille. Min Decon arvonnassa voittamani pääsyliput toivat iloa viehättäville seuralaisilleni. Lisäksi on ilo nähdä Koti meidän -verstaamme puikonpidikkeet Kerän kojulla myynnissä.





Ensi vuonna Kädentaidot -messut järjestetään 18. - 20. marraskuuta Tampereen Messukeskuksessa. Merkitse päivämäärä kalenteriin, jos haluat päästä aistimaan Suomen laajimman käsityötapahtuman tunnelmia. 

Pehmeyttä marraskuiseen hämärään iltaan! Tuija