perjantai 27. helmikuuta 2015

Turun tienoo



Retkeilimme hiihtoloman iloksi päiväretkelle Turun tienoolle. Kohteista ensimmäinen sopi nimeltään meille kuin valettu. Kotilaituri on pieni putiikki upeasti kunnostetussa Vilkkimäen meijerimiljöössä Liedossa aivan tien varressa, joten ohi on vaikea ajaa. Hyllyt olivat täynnä monenlaista kaunista: lankoja, nappeja, lasiesineitä, koruja ja tuo huikean kaunis villaponcho, jonka mieluusti olisin napannut matkaani. Päätin kuitenkin jo lähtiessäni olla ostamatta mitään. Kiitos Kati pikaisesta tapaamisesta!

Nälkä kurni jo mahassa, joten hurautimme vinhaa vauhtia Turkuun Eerikinkadun Hanko Sushi -ravintolaan lounaalle loistoseurassa. Misokeitto maistui herkulliselta. Elämäni ensimmäiset sushit tuli maistettua ja opin kuin opinkin syömään puikoilla tai ainakin sain annokseni syötyä ilman haarukkaa, jonka lounasseurani kyllä pariinkiin otteeseen kehotti hakemaan. 

Pikaisen pyörähdyksen tehtyäni Hansa -korttelissa (Myönnän: muutama Anna-Mari Westin pirteä kortti oli ostettava.)  jatkoimme kohti Hevoskarintietä. Sieltä löytyi Avelia, joka viime syksynä siirtyi 1890 -luvun telakkarakennukseen Ruissalon kupeeseen. Merellisen telakkamiljöön rouheus ja liikkeen tyylikäs sisustus ihastuttivat heti ulko-ovella, portaikosta puhumattakaan. Ison takan lämmin hehkuko toi ainutlaatuisen tunnelman... Jos etsit tunnelmallista kahvilaa rauhalliselle rupatteluhetkelle tai leppoisaa lounaspaikkaa niin minä ainakin suuntaisin Aveliaan. Pakko tunnustaa, että täälläkin oli pakko pyörtää ostamattomuuspäätökseni ja jotakin tarttui matkaani. Valkoiset emalikattilat houkuttelevat vieläkin... 
Upein liiketila, jossa olen ikinä käynyt! Kesäretkilistalla numero 1! Kiitos aurinkoisesta palvelusta!


Hyvillä mielin chaufförini kanssa suuntasimme iPhonen karttapalvelun avulla kohti seuraavaa osoitetta, joka olikin hankalampi metsästettävä. Navigaattorinainen sekoitti ilmiselvästi oikean ja vasemman. Vielä aivan loppumetreillä ohje kehotti kääntymään oikealle vaikka kohde oli ilmiselvästi vasemmalla. Onneksi uskoimme silmiämme emmekä kääntyneet tyhjälle kesantopeltokaistaleelle. By Pia's design sijaitsee vanhaan navettarakennukseen kunnostetussa liiketilassa. Valitettavasti siellä kuvaaminen oli kielletty. Hypistelin nopeasti ponchot ja strechhousut, jotka olivat aika erilaisia kuin kuvittelin. Kaunis tila olisi ollut kuvauksellisesti inspiroiva!

Hetken mielijohteesta otimme vielä suunnaksi jo tutuksi tulleen kaupan, johon osasimmekin suunnistaa helposti navigaattorin kikkailuista huolimatta. Loviisan aitta on pullollaan monenmerkkisiä maalaisromanttistyylisiä asuja, kenkiä ja asusteita. Alakerrasta löytyy kattava valikoima tekstiilejä, huonekaluja, valaisimia ja astioita. Piharakennuksessa on oma Riviera Maison maailmansa. Kolmen euron pullasuti oli Laurin ostos eikä sillä, että hän olisi innostunut leipomisesta vaan se on kuulemma oivallinen pölyjen pyyhkimiseen rasioiden pinnalta ennen viimeistelyä. 

Myyjien tiedusteluun: Voinko auttaa? vastasin, että olen inspiraation hakumatkalla ja kysyin luvan kuvaamiseen. Vanha meijeri, telakka ja navetta ovat saaneet taitavissa käsissä uuden elämän, josta on syytä olla ylpeä. 

Viime vuosina olemme saneet vierailla monissa muissakin vanhoissa rakennuksissa kuin tämä oma historiallinen miljöömme. Adalmiinan Helmi, Metsänkylän Navetta, Kenkäveron Pappila, Tiirinkosken Tehdas, Fiskars, Villa Tietola, Witikkalan Kartano, Suvi-Marja Lifestyle...






Mikä jäi päivästä päällimmäisenä mieleeni? 

* Avelian aurinkoinen myyjätär, joka hymyllään valaisi koko tilan. 
* Jännittävä lounaskokemus.
* Telakkarakennuksen harmoninen kokonaisuus.
* Kotilaiturin sininen ovi ja kotoisa tunnelma. 
* Maailman paras matkaseura ja retkeilyn ihanuus!


                        Kohti uusia ovia! Tuija







6 kommenttia:

  1. Hus, talvi! Oli pakko vaihtaa otsikko keväisempään!

    VastaaPoista
  2. Todella kivaa kun piipahdit :) Oli mukava saada blogituttavuudelle kasvot! Tervetuloa kesämmällä uudelleen ja kahvittelun merkeissä :)

    VastaaPoista
  3. Turun tienoilla on paljon ihania sisustusliikkeitä! Loviisan aittaa tosin en ole vielä katsastanut, vaikka kaikki sitä kehuvat. Romanttinen tyyli ei ole itselleni oikein tyypillistä, mutta silti siellä on pakko joskus käydä. kai poikkesitte myös Humppilassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisan aitassa olen herkutellut maistuvalla cappucinolla. Viihtyisä kahvila ja houkuttelevaa selailtavaa. Elämys! Humppilassa poikettiin tauolla pikimmiten. Marimekon valikoimat katsastin. Turun tienoilla saisi helposti kulutettua parikin päivää blogiseikkailijana. 😊 Tuija

      Poista
  4. Listaltani oli unohtunut Adalmiinan Helmi ja Kenkäveron Pappilakin. ;) Tuija

    VastaaPoista