lauantai 21. helmikuuta 2015

What's in my bag?







Helmikuun alkupäivinä otin vastaan laukkuhaasteen, jonka minulle heitti Talonpuolikas -blogin Johanna. Tänään talviloman ensimmäisenä päivänä harmautta piristämään tartuin Canoniin ja eilen siivoamani kassi pääsi parrasvaloihin. 

Ketään tuskin olisi kiinnostanut nähdä ruttuisia nenäliinoja ja itseäni ei liiemmin huvita lomalla kuvailla kalenteriani, avaimia ja muuta tarpeellista sälää, jota arkena kassini pursuaa.

Tämä Turun Marimekosta kohta puoliin kaksi vuotta sitten ostamani kassi vei sydämeni mennessään heti ensi silmäyksellä. Olen nimennyt sen Elämänpuu -kassiksi, koska printti oli syy, miksi tuon ostin. Hopeamitalilaatu on osoittautunut käytössä oivallista oivallisemmaksi. Pikkulaukussa on kätevää kuljettaa puhelinta ja Laveran -huulipunaa.

Tuona viikonloppuna keväisellä retkelläni olin wannabe -bloggarina. Osallistuin Adalmiinan Helmessä Camilla Hynysen Creatella -yrityksen valokuvauskurssille. Uutukaiseen kassiini mahtuivat mukavasti kamera, villasukat, Uggini ja vesipullo. Rimpula kameranjalka kulki kädessä ja se onneksi on sittemmin vaihtunut jykevämpään malliin. 

Tuo kurssi ja tapaamani ihmiset antoivat lisäpuhtia haaveelleni omasta blogista. Erityiskiitos kannustuksesta ja tuesta pikkutaimen kasvatuksessa puuksi kuuluu Hannalle!

Elämänpuuni versoo ja kurottelee kohti uusia ulottuvuuksia. 
Vain taivas on rajana! Jos sinä olet kiinnostunut valokuvauskurssista niin mene kipin kapin tänne ja ilmoittaudu mukaan. Suosittelen!

Laukkuhaaste muuntui minulle tyypilliseen tapaan kassiksi. Viskaan sen edelleen HannalleLotalleAnnarinalle ja Camillalle. Ota koppi, jos haluat ja ehdit!

Lomaterveisin Tuija




3 kommenttia:

  1. Hymyillen täällä luen haastettasi, kiitos Tuija. Pari blogihaastetta vielä rästissä, mutta kiitos otan tämän vastaan. Ajatella,miten aika kiitää ja miten monta ihanaa postausta ja valokuvaa olet kurssimme jälkeen tehnyt. Tämä ilo jatkukoon! Mukavaa viikonvaihdetta ystäväni! t; Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon tien olemme valinneet Hanna! Iloa sunnuntaihisi ystävä! 👋 Tuija

      Poista
    2. Ajattele Hanna, tästä on jo kuusi vuotta aikaa! Sinä olet luonut uuden uran ja minäkin rohkaistunut kirjoittajana. Paljon hyvää on tullut blogin myötä. Kevätiloja sinulle! Tuija

      Poista