keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pikkulauantai




Aamusella sain instagramiin lataamaani sadekuvaan iloisen hyvän pikkulauantain toivotuksen. Maisema oli nuhruinen ja olo senmukainen. Viesti piristi! Samoin tuo pieni Mårbackani kukka toi väriä lotinan keskelle.

Sateen loputtua yllättäen ja auringon säteiden valaistessa vihertyvän kotipihan lähdimme metsään kahlailemaan suolammikoihin ja taisipa siellä joku kiivetä puuhunkin. Voin paljastaa, että se en ollut minä, vaikka houkuttelevalta vaikuttikin.






Dr Martens/Beamhill/Helsinki

Kumisaapas kurasäällä paras on, mutta minä olen niin tykästynyt näihin maanmainioihin tohtoreihini, etten muita juurikaan jalkoihini laita.  Ne sopivat rentoon tyyliini paremmin kuin hyvin ja varsinkin niiden mukavuus on omaa luokkaansa. 

Metsälammella kahlailin kyllä isoissa kumppareissa jännittäen hörppääkö varsi vettä vai ei. Samat huvit on minulla edelleen kuin pikkutyttönä. 

Vesikatkoksen innostamana lämmitin saunan Laurille ja yllätin itseni tekemällä kylvyn. Vesi lämmitetään isossa padassa ja ämpärillä sitten täytetään amme, jonka ensin lasken letkulla noin puolilleen kylmää vettä. Liian harvoin viitsin nähdä tuon vaivan, joka on aina sen arvoinen. Voi, kuinka olikaan rentouttavaa makoilla saunan lämmössä ja lueskella uusinta Maalla -lehteä hikinorojen valuessa silmiin. Tulenlieskojen tanssi kiukaan luukun takana on kuin elävä taulu. 

Terassin pihapenkillä vilvotellessani kuuntelin pikkulintujen liverrystä ja ihailin yli lentänyttä hanhipariskuntaa. Hengittelin raikasta, kosteaa ilmaa ja nautin sydämeni kyllyydestä. 


 Onnellisuusbingo/Sanna Wikström



Sähköpostiini oli kilahtanut Hetki itselle -verkkolehti, josta tallensin tuon hauskan Onnellisuusbingon. Aamusumu muuttui päivän mittaan loistavaksi illaksi. BINGO!

                        Rentoutuneisiin tunnelmin, Tuija



Jaloleinikki/Neidonruusu


6 kommenttia:

  1. Blogissasi on parasta tarinat, jotka kulkevat Villa Iiriksen huoneesta toiseen, mahdottoman kauniit kuvat ja talonne sisustus, kukka-asetelmat, leipomisjutut, vanhan ja uuden kohtaaminen. Sinä olet valoisa persoona Tuija,ihana kulkea tässä blogipolulla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanna! Olen pakahtua kauniista sanoistasi. Kiitos! <3 Tuija

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Annukka, kiitos! Mukavaa kuulla, että hyvä mieli tarttui. Torstaiterveisin Tuija

      Poista
  3. Upeita kuvia sinulla! Ihana tuo onnellisuusbingo!

    VastaaPoista