sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivämietteitä




Yläkuvan kaksikko kesällä Manolateksessa.
Alakuvassa Kefaloniassa kuusi vuotta aiemmin. 

Jippiajei!




Sitä ennen, tällä välillä ja tämän jälkeen olemme monta kokemusta rikkaampia. 

Elämä on monenkirjavaa.




Photogeeninen mies tässä talossa on monipuolinen taitaja. Krista Keltasen ikuistama keinussa kitaraa näppäilevä versio on harvinainen näky.





Karjalaisista juuristako peräisin tarmokkuus ja aikaansaava toimeliaisuus, jolle en vertaista ole tavannut. Jos alkaisin listata, mitä kaikkea nuo taitavat kädet ovat tässä kiinteistössä rakentaneet, remontoineet, korjanneet, maalanneet ja ahertaneet niin listasta tulisi pitkääkin pidempi. 

Pienenä keskimmäinen tyttäremme oli sitä mieltä, että kyllä isä osaa tehdä vaikka pienikokoisen lasten wc -pöntön. Ihastus sellaiseen Yyterin leirintäalueella on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. 

Vanhin aikoo kotiin tullessaan tehdä sipulilaudan verstaalla. Yhteinen puuhaaminen on meidän perheelle ominainen tapa viettää aikaa yhdessä. Oikeastaan kaikki asiat mietitään ensin siitä näkökulmasta, että voisiko tehdä itse. 






Sauna on Laurin suunnittelun helmi, jonka aikaansaaminen työllisti myös isoisän. Polvet siinä meni ruville ja lapsille jäi parhaiten mieleen betoniauto pihassa. Voi, sitä onnenpäivää, kun pääsimme saunomaan

Instagramissa voit seurata, mitä Punalan verstaalla tapahtuu. Mottona on tehdä sitä, mistä tulee hyvä olo. Minä leivoin rahkapullia päivänsankarille. Talon täytti huumaava tuoksu. 

Voimaannuttavaa eloa itse kullekin! Tuija







4 kommenttia:

  1. Hauska toi vessanpönttötarina, en sitä itse muistanutkaan. Mahtava postaus, olisinpa itekin siellä isänpäivää viettämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru kommentista! Vietetään jouluna kaikki ohi kekkerit menneet samalla kertaa. Joulu on tuota pikaa! Halauksia! <3 äiti

      Poista
  2. Miten hienosti kirjoitat! Kivat kuvat vahvan ja elämänmakuisen tekstin rinnalla. Ihan parasta, nämä isänpäivät ja jaetut hetket, muistot! Hyvää viikkoa ystäväni!

    VastaaPoista