sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viikonvaihteen askareita





Perjantaina väkersin viimein pikkupaketin postiin. Rouva Sanalle lähti kiitos kiitettävän ahkerasta kommentoinnista blogissani!






Pihasyreenin oksiin on ilmestynyt valloittavat vihreät lehdykäiset. Niiden raikas vehreys ja herkulliset klementiinit sekä makoisat appelsiinit innostivat pitkästä aikaa tarttumaan kameraan ajan kanssa. Kevään kaipuu iski...


http://lankaputiikkisilmukka.fi/




Singerini pääsi päivällä paraatipaikalle salin pöydän päähän yhdessä Ikean vanupeittojen, tarranauhojen sekä kuminauhojen kanssa. Toissavuotinen  ompelus sai seuraajan, joka on nyt valmiina kassissa toimitettavaksi tilaajalleen. Vielä kolmas niin olen toteuttanut toiveita ja tuonut iloa itselleni ja pukujen käyttäjille. Arvaatko mistä on kyse?








Nostin eilen Inspiraatiokorteista kortin tekstillä: Tee sitä, mistä lapsena nautit. Äidin Husqvarna oli eittämättä yksi lempijuttuni jo pienenä tyttönä. Ompelukoneen äänessä on sitä jotakin ja tänäänkin se herätti myös tunteita pintaan. Varsinkin, kun uusista "näkimistäni" huolimatta en saanut mitenkään lankaa neulan silmään. Kiitos avusta Irps tiukassa paikassa! Kieltämättä minulta meinasi käämit kärytä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Eilen illalla saunan lämmityksen ohessa (Lauri) oli kiva viritellä lyhtyihin tuikkuja (Tuija)  ja sainpahan viimein kuuset portaan pielestä pois. Hyvin olimme ne yhdessä juntanneet kiinni. Ei auttanut minun muu kuin ottaa saha käteen ja jättää tyngät maahan odottamaan sulempia aikoja.

Päivän pidentyminen jaksaa aina vain ihastuttaa ja ihmetyttää. Valo näin tammikuussa enteilee jo tulevaa. Olisipa tänä vuonna aikainen kevät ja solisevat purot... 

Tässä ja nyt eikä sitkun... niin pahuksen vaikeaa, ajoittain.





                      Tervetuloa Helmin kuu! Tuija

 ps. oheinen kuva on viikonlopun leikkiosio/Meitu


"Kun inspiraatio iskee, alkaa tapahtua. Syntyy tavoitteita, suunnitelmia ja toimintaa. Inspiraation syntymistä ei voi pakottaa, mutta sen syntymistä voi omalla toiminnalla edistää." Maaretta Tukiainen

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kaappien kätköistä






Instagramissa  sain jokin aika sitten haasteen, jonka aihe oli muistaakseni jotakin  joko kaappien kätköistä tai vanhaa Arabiaa. Nolottaa, että unohdin, kuka haastaja on. Yrityksistäni huolimatta en löytänyt polkua haasteen lähteille. 

Noista ajatuksen huituloista kuitenkin innostuin zoomailemaan verannan kulmakaapin sisältöä, mikä turvallisuussyistä kaappia siirrettäessä oli paras asetella pöydälle. Kaappi etsii edelleen väliaikaista sijoituspaikkaa ja äidiltä saamani sokerikko ja kermakko pitävät kestejään mamman kolhiintuneiden teekannujen sekä lasipullojen kera keskellä kylmyyttä. 

Onko teillä lukijoilla vahvoja muistoja tai tunnetiloja liittyen astioihin? Minun mieltymykseni teehen saattoi syttyä jo lapsena, kun isoäiti haudutti teetä noissa pannuissa. Pienessä oli vahvaa mustaa teetä ja isommassa kuumaa vettä, joista jokainen sekoitti mieluisan koostumuksen. Hopeateekin tuli tutuksi pirttipöydän ääressä. 

Huvittavaa on, että meillä on useampiakin kahvikuppeja, joille on käyttöä vain suuremmissa juhlissa, koska itse emme ole iltapäivä- tai muitakaan kahvittelijoita. Kofeiinin käytön rajaaminen sopii meille. Aamuisin minulle kuppi vahvaa teetä ja Laurille kupposellinen kahvia on riittävä annos potkaisemaan päivän käyntiin, niin ja lautasellinen höyryävää kaurapuuroa marjoilla höystettynä sekä pala ruisleipää itse kunkin lempilisukkeineen. 

Koti meidän -blogini löytyy myös Parhaat blogit -sivustolta, missä monia mielenkiintoisia helmiä koottuna yhteen.

Hyvän päivän toivotuksin, Tuija







maanantai 23. tammikuuta 2017

Tammikuu & tulppaanit





Valkeat tulppaanit tuovat kevään tuntua talven keskelle. Nyt niiden etsiminen tuotti tulosta vasta useamman kehnohkon yrityksen jälkeen. Nappasin pihapensaista oksia ja mustikan varpuja tulppaanieni joukkoon, mutta vielä ovat kumpaisetkin omissa oloissaan. 

Helmikuussa vuosi sitten postasin #tulppaanitorstaista, jonka Kukkalan Sanna on laittanut alun perin liikkeelle. Tainalla Mansikkatilan mailla -blogissa on tarjolla upeita kuvia ja #kukkailottelua. 

Oletko sinä löytänyt kivoja polkuja blogista toiseen? Lopulta en enää muistakaan, mistä lähdin liikkeelle. Hortoilu vie toisinaan varsinaisiin elämyksiin. Blogimaailma on ihmeellinen!

Bloggailemisiin, Tuija






sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Iltahetki

Pihakoivun katveessa keinu odottaa kevättä



Simon & Garfunkel helähti yhtenä aamuna soimaan autoradion Nostalgia -kanavalta, jota satunnaisesti kuuntelen. He mainostavat itseään sloganilla Hyvän mielen musiikkia, mikä silloin tällöin soljuu juuri minun makuuni. Onko kanava sinulle tuttu?

Hiljaisuus ja rauha ovat minulle mieluinen olotila, vaikka tarvittaessa haen puhtia ja energiaa musiikista kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Radiota kuuntelen vain yksin ollessani ja silloinkin hyvin kriittisellä korvalla. Ajatus tauotta pauhaavasta radiosta tai televisiosta saa niskakarvani pystyyn. 

Tunnelman luomiseen ja rentoutumiseen tai rauhoittumiseen musiikki on oiva lisä. Onneksi on Spotify!

Levollista sunnuntai-iltaa ruudun sille puolen! Tuija


Koti meidän -verstas iltavalossa





sunnuntai 15. tammikuuta 2017

La La Landin lumoissa





Perjantai 13.1.2017 oli päivä, jonka tunnelmiin mieluusti palaan monta kertaa kiitos Spotifyn soundtrackin. La La Land -musikaali oli kokonaisvaltainen elämys. Helsingin Sanomien elokuva-arvosteluun pääset linkkiä klikkaamalla ja en voi muuta kuin olla hiljaa nyökytellen samaa mieltä. Leffaseurueemme koostui viidestä ihmisestä, joista jokainen piti näkemästään ja kuulemastaan hurjan paljon. Harvoin vastaan tulee esityksiä, jotka voisi vaikka saman tien kokea uudelleen. Kurkkaa katkelma tästä! Tämä oli sellainen kaikkine mausteineen. Tanssitunneista aloin haaveilla ja liehuvista kesämekoista. City Of Stars -kappaleen soinnut löytyivät internetistä ja oli viehättävää, kun kuulin niitä näppäiltävän. 

"Winter wonderland" on saapunut näihin maisemiin ja lumisessa metsässä voi kuvitella olevansa satumaailmassa, joka on kaunis lunta notkuvine oksineen. Pikkupakkanen nipistää juuri sopivasti poskia, mutta sormettomissa pystyy tuskitta sytyttelemään lyhtyjä sireenien oksille valaisemaan iltahämyä. Kuusten valosarjat pitäisi sammuttaa, mutta arvannet, etten ole raatsinut vielä niin tehdä. 





Viisas päätös on visainen asia. Unelmien luominen ja niiden toteuttaminen on paljon antoisampaa. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen haaveiden ystävä, jolle tunnelma on sydämen asia. Romantiikkakin voi olla viisautta, jos se on hyväksi ihmisyydellesi.

Helmihääpäivämme unelma on yksi keskeinen teema Samos in my mind -blogissani, jonka myötä keikun mukavuusalueeni laitamilla. Onneksi kotoa löytyy hyvä oikolukija ja assistentti englanninkielisiin tuotoksiin. 

Kaupan hyllyssä tutkailin tarkasti Anna-Mari Westin korttiuutuuksia ja muutama sujahti tulppaanikimpun seuraksi kassalinjastolle. Lisäksi myönnän olevani niin hassu, että pokkarihyllyssä nököttänyt kirja nimeltä Hyvää syntymäpäivää, oli pakko ostaa omaksi siirappisuusvaroituksista huolimatta. Toivon sen olevan sopivaa päännollausta ja voi, kun taas on iloa silmälaseista, joilla näen pienenkin präntin vaivatta. 

"Elämä, hyvä elämä, mahtava elämä
on sitä, että uskaltaa yrittää.
Kunpa emme koskaan unohtaisi sitä!" 
                             d.s.


Kiitollisena kaikesta! Tuija

















tiistai 10. tammikuuta 2017

Hyvä Tuomas postin toi!




Joulun alla Tuomaan päivänä postiauto kaarsi portaidemme eteen ja kysyin, että ruohikkoako tulit leikkaamaan, kun lumitöitäkään ei ole tarjolla vai voisitko leipoa joululimput? Kuusen hakua en hoksannut toivoa. Vastauksena sainkin käteeni ihmeellisen älyvempaimen, johon kuittasin posteljoonin kotiovelle toimittaman paketin. Riensin sisälle kurkistamaan sisältöä, joka oli suurenmoinen.

Voitin syksyllä Friendtexin Facebook -sivulla järjestetyssä arvonnassa suloisen neuletakin. Sen värisävy on täydellinen uusiin laseihini ja moniin asuihini. Yllätyksien yllätys oli käärittynä kauniilla nauhalla ja koristeltu tällä tuoksuvalla eukalyptyksen oksalla. Olin innoissani kuin pikkulapsi. Suupielet korvissa ihailin aulassa peilikuvaani. Mitäs sanot?

Kiitos Hanna & Friendtex! Tuija


Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi.

torstai 5. tammikuuta 2017

Valopallo pöydällä





Yhtäkkiä katseeni kiinnittyi pöydälle putkahtaneeseen valopalloon. Puhelimeeni tallentunut otos kuvastaa tilanteen loistokkuutta. 

Valoa kohti... Tuija

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Aurinko armas




Pakkanen paukkui nurkissa, uunit lämmittivät taloa.
Verannan ikkunoiden jääkiteet sulattivat sydämeni.
Vuoden pimein aika on kääntynyt kohti valoisampia aikoja.

Olen kiitollinen tästä upeasta hetkestä keskellä keskiviikkoa.

                                                                <3 Tuija

tiistai 3. tammikuuta 2017

Pala kerrallaan





Joulu ei ole joulu ilman punanuttuisia adventtitonttuja eikä palapeliä. Tällä erää joulupaketista paljastui houkutteleva 3x500 palan kokonaisuus, jonka oli vaivihkaa aloittanut minulta palapelitartunnan saanut perheenjäsen. Ensimmäisen osion loppuvaiheisiin havahduin minäkin mukaan. Mikäpä sen mukavampaa kuin hiljaisuudessa pähkäillä vierekkäin, mikä pala mihinkin sopii. Kuva oli kiinnostava ja peli hyvälaatuinen, mitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa viimeisestä harmaansävyisestä Educan Pariisi tuskasta. Se on lahja parin vuoden takaa ja nyt en enää yhtään ihmettele, miksi se oli jäänyt tekemättä. Eilen sitten kirkasvalolampun hohteessa päätin tehdä sen loppuun, vaikka tiukoille otti. Kenellekään en suosittele iltamyöhällä moista rutistusta. Ilo valmiista kuvasta oli pienempi kuin harmistus kateissa olleesta unesta sängyssä pyöriessäni. Philipsin kirkasvalolampun teho tuli todistetuksi. 


Ripaus punaista kuuluu joulun somisteisiin ja tänään tuli niiden aika päästä takaisin rasioihinsa odottamaan joulua 2017. Ikean pahviset lokerolaatikot ovat kuin suunniteltu koristeiden säilytykseen. Nyt, kun ne siististi lajittelee omiin osastoihinsa niin seuraavana joulukautena ne on hauskempaa ottaa esille. Kuusi valoissaan on kaunis näky, mutta kummallista kyllä minulle tuli pieni hinku raivata se kokonaan pihalle. Illan tullen taidan olla toisissa aatoksissa, kun kynttilät luovat mukavaa tunnelmaa hämäryyden keskelle.

Vastasatanut hento lumipeite ja sininen hetki ovat täällä. Nyt. 

Tunnelmallista tammikuun kolmatta päivää! <3 Tuija