perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kevään korvalla





Vuosi sitten maaliskuussa saksalaisessa Landidee -lehdessä ilmestyi tämä jo aiemminkin viime heinäkuussa esittelemäni artikkeli, joka oli otsikoitu DAS HAUS DER BLUMEN eli Kukkien talo.

Kevään kurkistellessa nurkan takana on ihanaa palata näihin kauniisiin kuviin, joita taitava Krista Keltanen loihti vanhan huvilamme parhaimmista kuvakulmista.

Kauneus on katsojan silmissä...








Odotan malttamattomana kevään ensimmäistä aurinkoista päivää, jolloin on riittävän lämmin istahtaa teekupin kera verannalle. Värimaailma tuossa kotimme yhdessä rakkaimmista tiloista muotoutui pian muuttomme jälkeen. Ensimmäisen kesän kärvistelimme sietäen tummanruskeiksi maalattuja ikkunan pokia ja kulahtanutta lautalattiaa. Ikkunoille sain heleänpunaiset pelargoniat, joiden suhteen värimakuni on muuttunut matkan varrella huikeasti hillitymmäksi. 

Osaatko sinä kuvitella itseni tuohon tammipöydän ääreen, kun raikas kevättuuli leyhyttelee pitsiverhoja ja linnut livertelevät pihakoivussa? Välittyykö kuvistä autereinen, miellyttävällä tavalla pysähtynyt tunnelma? 

Vanhassa kiinteistössä tekemistä riittää. Positiivisesti ajatellen olemme oppineet kärsivällisyyttä ja luottamusta tulevaan. Elämässäkään ei mikään ole täydellistä, mutta se voi siitä huolimatta olla antoisaa ja rikastuttavaa. Villa Iiris hengittää samaan tahtiin meidän kanssamme. Kesäaikaan rennosti luovassa tilassa ja talvella ajoittain puuskuttaen sekä yskiä köhien. Kokonaisuus ratkaisee. 

Värit, materiaalit, tekstiilit, tunnelma, valaistus ja mitä näitä nyt onkaan vaikuttavat kaikki kodin henkeen. Tärkeintä on kuitenkin ihmisten välinen yhteys ja yhteinen suunta. 

Kulunut talvi on vaikuttanut pitkältä erikoisaurinkoannoksestani huolimatta. Ensi viikolle on sääennuste luvannut jopa +7 asteen lämpötilaa. Saattanee siis toiveeni teehetkestä verannalla toteutua.

Perjantai-illan toivotuksin, Tuija





6 kommenttia:

  1. Ihana koti ja ihana huone! Ja hyvin voin kuvitella itseni tuonne istumaan. Pois en lähtisi ollenkaan;)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady of The Mess! Tänään tarkenin ihastella kevään tuloa toppatakissa ja pipossa verannalla. :) Huomenna, jos on yhtä kaunista otan teekupin mukaani. Jos liikut näillä main niin tervetuloa verantakahville. Terveisin Tuija

      Poista
  2. voi kuinka ihana koti ja mitkä fiilikset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kotimme on pitkän puurtamisen tulosta. Onneksi meillä on smansuuntaiset visiot ja mieltymykset värimaailman suhteen. Harmonista lauantai-iltaa! Tuija

      Poista
  3. Keltasen kuvat on aina poikkeusetta tosi ihania. Ja teillä on niin kaunis koti, että tuskin tuolta huonoja kuvia saakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista on huippukuvaaja ja mahtava ihminen! Kiitos Kati kehuista! Oma silmä turtuu kodin helmiin, muta tietoisesti yritän säännöllisesti leikkiä, että olemme juuri muuttaneet. Tuo avartaa ja herättää huomaamaan, miten paljon ihania asioita kotielämä sisältääkään. Kevätmielelle tulin tänään kuunnellessani mustarastaan laulua pihapuussa ja tikan pyrähdyksiä kurkistellessani. Huikean ihana kevätpäivä! Terveisin Tuija

      Poista