perjantai 14. huhtikuuta 2017

Tervetullut huhtikuu!


Huhtikuu saapui tänä keväänä hämmästyttävällä vauhdilla ja siinä samassa hötäkässä olemme saaneet nauttia jo uskomattoman lämpimistä hetkistä sekä verannalla että pihamaalla. Vielä pari viikkoa sitten rikoin lapiolla jäätä epätoivoisesti Punalan edestä, mutta nyt etupiha on jo ennätyskuiva.

Kevätsää on petollinen ja sen olen tuntenut olotilassani, kun vilustutin itseni vähennettyäni vaatetusta reippaasti maiharista kevättakkiin. Poppakonsteistani oli aluksi apua, mutta lopulta löysin itseni peiton alta toipumasta. Kurkun tuntuessa karhealta kiirehdin oikopäätä merisuolapurnukalle. Teen haaleaan veteen liuoksen, jolla kurlaan monta kertaa päivässä. Teelusikallinen hunajaa sen päälle voitelee ja desinfioi nielun. Lisäksi farmaseutti kertoi, että imeskeltäviä sinkkitabletteja voi ottaa kuusikin päivässä, joten niitä olen myös imeskellyt toivoen pikaista tervehtymistä. Niin ja villahuivin voittanutta ei ole! Pidän sellaista kaulani ympärillä sekä sisällä että ulkona. Kop, kop, tänään tuntui jo paremmalta ja onhan tässä ollut pitkä päivä kuulostella omaa kohentuvaa vointia.




Olen iloinen, että laittelin pääsiäissomisteita jo aikoja sitten eri puolille kotiamme. Osaa olin viemässä varastointiin, mutta siinä matkan varrella ripustinkin ex tempore värikylläisen kranssin T -huoneen oveen ja traditionaalisen noita-akan naulakoon lentelemään. Kumpaisenkin olen ostanut vuosia sitten tyttösten pääsiäisiloksi. Nykyisin suosin selkeästi yksinkertaisempia, selkeämpiä kokonaisuuksia.






Aurinkoinen aamu herätti pirteydellään. Pakkaslukemat saivat minut loikoilemaan peiton alle, kunnes vaistosin alakerrassa puuhellan pöhisevän lämpöään. Odotellessani kurkistin Instagram -tileilleni ja hauska yhteensattuma osui silmiini. Huomaatko sinä jotain yhtenevää?

Joko sinä olet tutustunut tuohon Samos -tiliini, jonka olen omistanut #tuijalauri2017 -matkahaaveille?






Piinaviikoksi tätä pääsiäisviikkoa kutsutaan ja siltä se tuntuikin kipuisena. Kaiken kukkuraksi tietokoneen näyttö pimeni  ja tuomio oli karmaiseva. Onneksi valoa on näkyvissä silläkin suunnalla.


Hyvää lankalauantaita sinulle sinne ruudun taa! Tuija